perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hyvä mutta hankala

Työhuoneen puolelta paikoillaan oleva ovi näyttää tällaiselta. Ei huono laisinkaan, paitsi että se on nyt päättänyt roikkua tuolleen puoliavoinna silloin kun ei kokonaan kiinni ole. Silloin kymmenen vuotta sitten se pysyi avoinna ollessaan ihan auki, nojasi hieman keittiökaapin laatikoston ylimpään hantaakiin, jossa siitä vieläkin jälki on. 

Visuaalisesti olen tuohon täysillä myyty, käytännöllisyyden kanssa asia ei ole ihan yhtä simppeli. Toimivutta haittaa ihan superisti että se aukeaa juuri tuohon suuntaan. Se on vaan niin väärin ja hankalaa, pitää aina olla varovainen ettei kukaan elävä ole oven takana juuri silloin kun sitä edeltään työntää.

Edelleen pyörii mielessä vaihtoehdot muuttaa tuo liukuoveksi tuohon kaapin taakse tai sitten hankkia tilalle samanlainen, mutta harmaan kaapin puolelle aukeava ovi. Tuon muokkaaminen aukeamaan toiseen suuntaan on ihan liian työläs edes tässä vaiheessa ajatella.

Mutta NIIN ihana se on kun se on kiinni. Myös tältä puolen muuttuu huone ihan erilaiseksi ja kotoisaksi kun siinä on ovi. Ihan käsittämättömän hauska muutos näihin tiloihin tämä. Saa siis roikkua tuossa nyt jatkossakin. Kuivuminen kestänee vielä vaikka kuinka ja pitäähän se nyt ensin nähdä että mihin se asettuu ennenko aletaan suurempia tehdä. 

The door from the other side looks like this. It's still damp and doesn't hang like it used to. It likes to hang half open now. I'm still quite torn over the fact that alltough it looks very. very good it's actually really inconvenient. It would be so much better opening to the other way. I still think of making it into a sliding door or getting here a different door that opens the right way.
BUt, it sure looks good to have a door here doesn't it.

3 kommenttia:

  1. Kiitos taas mukavista hetkistä blogisi parissa! Keittiösi on niin kodikas... Meinasin jo vastata kaappietsintöihisi ja tarjota vanhaa emannänkaappiani, mutta päätin jättää sen vielä tänne muistuttamaan Mummolasta.

    Työhuonekuvassa näkyvässä nukkekodissa on ollut hiljaista...?
    Hyvää kevään jatkoa ja asuntovaunupostauksia odotellen
    Kirsi Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi vaan. Nukkekodissa on vähän hiljaista ja pölyistä, mutta tuossa se on, eikä mihinkään siitä lähdössä. Ehkä tänä vuonna saisi aikaiseksi sinne taas jotain uutta puuhastella. Luvata en tosin uskalla, niin kiirettä on nyt muilla rintamilla piisannut.

      Poista
  2. Kodissasi on kyllä aarteita joka nurkassa. Olinkin jo unohtanut lumoavan nukkekotisi.

    VastaaPoista