keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ne elää vieläkin

Kolmisen viikkoa sitten hankittu Ikean kasvivalaisin ja samaan aikaan ostetut yrtit ovat kyllä molemmat jo maksaneet itsensä rahassa takaisin moninkertaisesti. 

Olen muistanut laittaa valon päälle joka päivä ja se on lähes yksinään riittänyt pitämään yrtit elossa näin pitkään. Kastella muistan yleensä vasta kun sen tarpeen näkee ja lannoitetta olen laittanut koko aikana kahdesti. Yrtit ovat ihan niissä mullissa ja ruukuissan kun ostettaessakin ja kaikki on riivitty aina tarpeen mukaan sieltä täältä, rucolaa (lasipurkissa) eniten.

Jokainen yrtti puskee uutta lehteä minkä kerkiää ja vaikka kaikki eivät ihan yhtä vahvasti voi, olen iloinen siitä että jokainen on vielä hengissä näin pitkän ajan jälkeen. Basilika varsinkin on nauttinut olostaan ja kasvattanut jo monin verroin uutta. 

Tästä innostuneena aion tänään mennä hankkimaan vähän auringonkukan siemeniä ajatuksella että niistä saisi itselle herkkua salaattien lisukkeeksi. Tuossa voisi myös pian alkaa kasvatella vähän taimia kesäksi kasvihuoneeseen. Hmmm... 

The Ikea plant light I installed three weeks ago is working like a charm. The herbs are the same herbs bought back then. It's almost unbelievable how almost only the light has kept them alive this long. I'm so happy I finally have a place to grow some greens to eat all year round.

4 kommenttia:

  1. Valo tekee ihmeitä! Siksi menestyvät. Ja ihania ne on kotona pöydällä vihreät elävät kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tekee ihmeitä ja todellakin ovat ihania vihreät. Nyt kun on tuo lamppu niin saan vihdoin nauttia niistä minäkin, pimeässä rintamamiestalossa eläjä. :-)

      Poista
  2. Oho. Onpa kätevä toi valo. Noi kasvivalot on usein isoja ja vaativat oman tilansa. Ton saa noin kätevästi!! Melkein tekisi mieli lähteä ostoksille, vaikka mulla jo yksi yrtinpelastaja (Fiskarsin versio) onkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookki. Mäkin etsiskelin pitkään ja hartaasti sopivan pientä kasvivaloa ja mietin jo sellasen askartelemista ite kunnes löysin sen Ikeasta. :-)

      Poista