keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Puuvaha- ja maalimiksauksia

Makuuhuoneen remontti on edistynyt siltä osin että lattian väri on saatu päätettyä ja osin hierottua paikoilleenkin. Halusin siitä vahatun että näkyy kunnolla että on puulattia ja sävyn piti olla alunperin jokin harmaa, mutta koskapa seinistä tuli niin kovin ihanan kolkot niin lämpöä piti lattiaan laittaa eikä lisää harmaata.

Varastojeni kätköissä oli onnekkaasti puolipurkillista Osmon Antiikkitammen väristä puuvahaa ja siihen kävin kaupasta ostamassa lisäksi vähän tammenväristä jonka sekoitin sekaan. Suhde kutakuinkin 65/35. Antiikkitammi oli yksinään liian harmaanruskeaa ja pelkkä tammi liian keltaista, mutta yhdessä ovat juuri sopiva yhdistelmä tähän huoneeseen. Nyt lattia näyttää mukavalta, lämpöiseltä ja ennenkaikkea siltä että se ei ole ihan uusi.

Seinäkaapin värinmuutoskin onnistui laakista oikein. Mukava taupemainen väri syntyi tuon alemman kaapin maalausprojektista jääneestä vihreänruskeasta maalitilkasta sekoitettuna valkoiseen maaliin. Erittäin hyvä ellei täydellinen ja mikä parasta kun syntyi ihan omista jämämaaleista.

Lattiaprojekti jatkuu nyt seuraavaksi lopun lattian vahaamisella ja sitten vasta päästään tuon betonilaatan peittopuuhiin. Laudat sitä varten on jo ostettu, mutta höylä puuttuu vielä. Sellaista en omista ja täytyy nyt katsoa lähdenkö kaupoille vai saisinko lainaan joltakulta ystävältä ensin. Viikonlopulla pääsee sitten taas kunnolla askartelupuuhiin ja toivon mukaan saadaan tämä projekti vihdoin jo valmiiseen suuntaan.

The bedroom reno is progressing. The tone of the floor was chosen and half of it is done already. I chose to mix two differend colors of wood wax together to make this slightly yellowish oak tone to the floor. I think it's really nice and makes the room more inviting and warmer.

I also painted the little wall cabinet to a more suitable color, which I made using the rest of the paint left over from the cabinet below and mixed it with white. The result is a beautiful taupe that fits it's surroundings perfectly.

2 kommenttia:

  1. Onpa jälleen kerran ihanat värit. Kyllä niin tekee mieli aloittaa itsekin remontoimaan kotia. Kiva on seurata puuhiasi.

    VastaaPoista
  2. Jälleen kerran täyden 10 suorittamista:)

    VastaaPoista