lauantai 28. toukokuuta 2016

Kippoja ja kuppoja

Minullahan ei ole koskaan mitään sitä vastaan että kokeilen jotain uutta. Vuosikausia astioiden itse tekemisestä haaveilleena päätin vihdoin tarttua härkää sarvista ja kokeilla miten tuo savi taipuisikaan minun hyppysissäni.

Viime aikoina olen alkanut uneksia sellaisista oikein primitiivisistä saviastioista, ei sellaisista punasavisista mitä nyt paljon blogeissa vilkkuu vaan vaaleiksi lasitetuista. Mielessä on pyörinyt ihan tietynlaiset ja malliset. Ja niitä tässä nyt koitan itsekseni askarrella.

Hankin pussin keramiikkasavea, työkalut, muotit ja ohjeet hyvältä ystävältä joka alaa enämpi on kokenut ja ryhdyin muovaamaan.

 Dreijaa en omista enkä muitakaan hienouksia joten päätin kokeilla ihan muottiin painamalla astioita tehdä. Kaulimella vaan savi tasaiseksi levyksi ja sitten hellästi painellaan sopivaan muottiin, vaikka olemassa olevaan lautaseen. Ensin tuli paljon sutta ja sekundaa ja kynnetkin piti leikata lyhyiksi kun koko ajan olivat tiellä, mutta sitten alkoi sujua ja voi huisia kun näyttää että noista voisi tulla ihan oikeasti tosi kivoja.

Tehtailin tosi monta, kun en voi olla varma että mikä on hyvä. Piti kokeilla vähän eri paksuisia ja katsoa sitten mikä on paras kun uunista tulevat. Jäin oikein koukkuun tähän touhuun. Olisi ihana kun tulisi sellainen oikein korkea pino ihania lautasia ja sitä vartenhan pitää tehdä monta, mutta sitä pitää nyt ensin vähän odotella. Ensin se poltto näille jahka kuivavat. Ja sitten vielä lasitus, että ei ihan lähiaikoina näistä valmista vielä tule, mutta hyvän eteen ei kannata nyt hötkyillä.

I've been wanting to do some ceramics for years now and since I started craving for handmade dinnerware I decided to try it out now. I haven't done much ceramics before, but luckily I have a friend that has, she gave me instructions before I started and look how pretty things I've already made. Can't wait to get these burned and glazed white. I have a gut feeling these are going to be just what I wanted if everything goes ok and these don't blow up in the oven.

2 kommenttia:

  1. Olet kyllä kieltämättä todella rohkea. Inspiroidun itsekin nykyisin tekemään uusia asioita kun olen lukenut sinun blogiasi.

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä! Ja mikä tunnearvo tuollaisilla itsetehdyillä astioilla kaiken sen lisäksi että näyttävät kauniilta. Ihana väri.

    VastaaPoista