sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä

Olen oikeastaan hirveän huono pääsiäiskoristelija koska en kauheasti pidä kirkkaista väreistä joita pääsiäisen koristeisiin yleensä kuuluu. Olenkin yleensä koittanut keksiä jotain vähän hillitympää ja mielellään sellaista jota ei tarvitse lähteä kovin kaukaa hakemaan. 

Keittiön pöydällä oleva vasta kirpputoroitu vanha lääkekaappi sekä pieni puuastia muuttuivat hyvin koristeelliseksi asetelmaksi ihan vaan kananmunilla ja ystävän tuomilla tulppaaneilla. Nahkamaljakko kruunaa kokonaisuuden.

Sitten kun oikein pinnistelin että mitä täältä löytyisi sellaista joka viittaa pääsiäiseen sain aikaan tämän asetelman jossa selkeästi on pääsiäikoristeiden kolme elementtiä; pupu, höyhenet ja ruoho. Tässä tapauksessa tosin ruohosipuli, pupunainen patsas sekä pölyhuiska. Aika hauska mielestäni, vaikka ei ehkä ihan ilmiselvä tämäkään.

Mutta sitten oli pakko jo tehdä jotain ihan oikeaa pääsiäiskoristelua, jottei tämä nyt ihan leikiksi mene. Laitoin aikaansaannokseni tuonne StyleRoomiin esille ja tähän vain tällaisen härnyykuvan, että mitä siellä nyt sitten onkaan. Kookospähkinä nyt ainakin. Käykää ihmeessä kurkkaamassa miltä tuo kokonaisuudessaan näyttää. Omasta mielestäni aika hieno taas tuli.

Ja jos sinulla on kivoja pääsiäsiaskarteluja joita haluaisit esitellä kannattaa osallistua StyleRoomin pääsiäishaasteeseen. Jos taas kaipaat vinkkejä miten koristella kotisi pääsiäisaikaan sopivaksi löytyy siihenkin runsaasti vinkkejä StyleRoomista hakusanalla "pääsiäinen".

I usually don't put up much decoration for easter. I try to make some arrangements that slighty hint easter, but nothing too loud. This year I decided to do some crafts and made a pretty nice easter decoration with only one store bought item. Go look what I made in my StyleRoom folder here.

4 kommenttia:

  1. Oikein hyvältä näyttää! Minulta myös se värikäs pääsiäinen tekee tiukkaa ja siksipä silmä lepää sinunkin asetelmissa! :) Hetki meni, että löysin perunanarsissejakin keltaisten tavallisten sijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin yritin niitä etsiä, mutten löytänyt. Keltaista vaan joka kaupassa.

      Poista
  2. Sinun pääsiäinen näyttää niin kauniin harmoniselta, meidän keltaiseen väri-iloittelua verrattuna. Tykkään kyllä molemmista ja hauskaa, että sinun blogisi on yksi lemppareistani, vaikka meillä on ihan erilainen tyyli sisustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä väreiltään eri tyyli, mutta hengeltään minun mielestä tavallaan sama. Rakkaus vintageen ja vanhaan saa minut myös tykkäämään väri-iloitteluistasi. :-)

      Poista