sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kaksi huonetta kaksi tyyliä

Jotkut lukijoistani varmaan muistavatkin kun vuonna 2010 sisustin uusiksi pienellä budjetilla ystäväperheen tyttären Annan huoneen. Nyt kun aikaa on kulunut ja tytöstä on kasvanut nuori aikuinen tuli aika pistää tuo huone kokonaan uusiksi ja minä saan taas toimia sisustussuunnittelijana. Oikein mieluisaa minulle, saan hengata ystävieni kanssa ja sisustaa, ja joku muu maksaa viulut - ihan parasta.

Parasta on myös se että koskapa maineeni on kiirinyt niin samalla kertaa minulla onkin kaksi huonetta sisustettavana. Nimittäin on toinenkin nuori aikuinen tyttö jonka huone pistetään uusiksi, Annan serkku Kia.

Annoin ihan ensimmäiseksi tytöille kasan sisustuslehtiä joista käskin heidän valita itselleen mieluisia kuvia asioista, esineistä, huoneista tai mistä vaan mikä miellyttää ja liimata ne yhteen moodboardiin, jotta saisin käsityksen siitä mitä he huoneiltaan haluavat ja hehän tekivät työtä käskettyä. Yllä on Annan moodboard (kuva aukenee isommaksi kun sitä klikkaa). Ihana sekoitus industriaalia ja hullua tiedemiestä.

Kian moodboard on taas paljon seesteisempi ja siinä selkeästi näkyy tuollainen rento rantatalo -tunnelma jossa pääpaino on juuri rentoutumisella ja mukavalla oleilulla. Molemmilla päävärimaailmat ovat hyvin samankaltaiset, valkoista, harmaata ja puuta. Annalla enemmän kontrastia ja kuriositeettejä ja Kialla luonnonmukaista. Turha kai sanoakaan että inspiroiduin molemmista ihan valtavasti.

Molemmat huoneet ovat rintamamiestalon yläkerran huoneita ja molemmissa on osittain vino katto (merkattu kuviin katkoviivalla). Ennen kuvia en ole vielä ehtinyt käydä ottamassa mutta ne kyllä tulevat myös aikanaan.

Tarkoitus olisi tehdä nämä sisustukset jälleen kerran mahdollisimman pienellä budjetilla käyttäen hyväksi osto- ja myyntipalstoja sekä kirpputoreja ja oman käden työtä. Mutta tyylistä ei tingitä missään kohden, jos jokin asia maksaa enemmän niin sitten maksaa, pääasia on se että lopputuloksista tulee tytöille mieleiset. Eikä tällä kertaa aikataulukaan ole ihan yhtä tiukka. Viimeksi taisimme tehdä Annan huoneen muutoksen viikossa. Nyt mennään ajan kanssa eikä valmistumispäivää ole edes päätetty, mutta shoppailu on jo aloitettu. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

I decorated my friends daughter Anna's room back in 2010 and now it needs to be done over again since she's no longer a little girl. I also do over her cousins Kia's room. The girls made me moodboards of what they like and I got really inspired of them. I clearly see Anna's room is going to be a bit industrial mad scientist style and Kia's more relaxing beach house style. The budgets for these two rooms are again small, we are going to use a lot of fleamarket and second hand finds. Wallet friendly and ecological without compromising the style. 

3 kommenttia:

  1. Fantastinen homma sinulla!
    Tuli ihan nuoruus mieleen, kun ystävättäreni kanssa suunnittelimme kokonaisia taloja pohjapiirroksineen samalla idealla lehtikuvia apuna käyttäen ihan vaan omaksi iloksi. :) Nauti! <3

    VastaaPoista
  2. Onpas mielenkiintoinen projekti tuloillaan. Jään kuulolle!

    VastaaPoista
  3. Tosi hauska projekti ja odotan innolla lopputulosta:).Kierrätys on minulle mieleinen näkökohta, kun on rajatut rahavarannot sisustamiseen:)

    VastaaPoista