sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Koulupöytää keksimässä

Meillä on lapsi elänyt jo seitsemäntoista vuotta ilman varsinaista koulupöytää huoneessaan kunnes pari päivää sitten tuli ilmoitus, että ehkä nyt voisi sellainen olla ihan hyvä olemassa. Turha kai sanoakaan että innostuin ihan valtavasti samoin tein. Päässäni oli jo valmiina montakin erilaista visiota siitä millainen tuo kodissamme harvinainen asia voisikaan näyttää ja oli ihan valtaisan hauskaa suunnitella että mistä ja miten sen oikein toteuttaisin.

Tänään suunnitelma lähti toteutukseen ja oikeastaan on jo ihan valmiskin. Pimeä ehti vain edelleni enkä kehdannut sitä keinovalossa kuvata joten saatte tyytyä vielä tähän sotkuiseen ennen-kuvaan lapsen huoneesta, siitä kohdasta johon pöydän askartelin. Etukäteen voin paljastaa sen verran että tehtiin taas siitä mitä kotoa löydettiin, suurin osa kuvassa näkyvästäkin on vielä tuossa, eri järjestyksessä vain.

Laitan kuvaraportin lopputuloksesta huomenna heti kun päivänvalo palaa keskuuteemme ja ehdin kamerani kanssa paikalle.

My son has reached the age of seventeen until he finally told me he needed a desk in his room. That made me so happy. I already had tons of plans of different desk styles in my head and all the material in the house to build one. I just had to start the making right away. And now I actually have finished it already, but since I wasn't fast enough and the daylight went away I can only show you the before-shot of the place the new desk area was built. And as I like to reuse things most of the stuff you see in this pic is used in the new desk area too. The full report of the result is coming as soon as I have the time and the light tomorrow.

1 kommentti:

  1. Odotan lopputulosta innolla.Meillä on nimittäin sama projekti menossa:)

    VastaaPoista