maanantai 9. helmikuuta 2015

Valoa, valoa

Ennen en olisi tähän aikaan vuodesta voinut kuvitellakaan yläkerran aulan kuvaamista ilman lisävaloja ja jalustaa. Uuden ikkunan antaman valon myötä tuo ei ole enää sellainen pimeä loukko vaan nykyään talon valoisin paikka. Aamuistakin on tullut todella paljon pirteämpiä kun ei tarvitse enää pimeässä kompuroida portaissa. Ja jostain syystä on tuosta tilasta tullut yhtäkkiä paljon aikaisempaa suurempi. Vaikka neliöt ovat ihan samat on tilantuntu ikkunan myötä lisääntynyt valtavasti.
Viime vuonna myytyäni tuosta lasivitriinin laitoin tilalle väliaikaisesti vanhan kenkähyllyn. Siinä aikansa oltuaan alkoi se tuntua silmiini kivalta ja siinä on mukava pitää vaihtuvaa kokoelmaa erilaisia aarteita. Kaktus nauttii valosta, mutta tuo vanha opetuskukkanen saa kyllä mennä kesäksi jonnekin missä suora auringonpaiste ei sitä pääse polttelemaan.

Ihan jo jännittää että miltä täällä näyttää sitten kun se aurinko nousee ja paistaa täydellä voimallaan (nythän tuota ei vielä ole liiemmälti näkynyt ja jos onkin on paiste tullut niin kovin alhaalta ettei se ihmeemmin ole tänne yltänyt). Voi olla että aurinkolasit tarvitsee laittaa että tuolla voi olla.

The upstairs hall is the most brightest place in this house even though it's still quite dark outside. The new window we installed last fall is facing south and I'm already exited of the amount of sunlight there will be when the sun comes with the spring. It might be I need to wear sunglasses when walking through there.

1 kommentti:

  1. Hei kiitos ideasta, mäpä taidan ehdottaa tuota samaa [sit joskus] kun päästään yläkerran rempan kimppuun. Aulasta on tulossa ikkunaton, mutta voihan se ikkuna olla tuolleenkin! Hyvähyvä!

    Ihan mahtavat noi kaiteet mitä olet nukkekotiin tehnyt!

    VastaaPoista